tiistai 24. syyskuuta 2013

Vierailuja.....

Eilen illalla oltiin kylässä Trixin kasvattajan luona. Siellä oli muiden koirien ja kissan lisäksi Juraa 3 viikkoa nuorempi malin pentu. Trixi oli paikassa kuin kotonaan, siellä on elämän ensimmäiset viikot upeasti sujuneet ja useasti senkin jälkeen vierailtu joten on kuin toinen koti Trixille. Niinpä Trixi esitteli Juralle paikkoja "omistajan" elkein. Jura oli todella reipas ja avoin aivan uudessa paikassa. Malipennun kanssa ei ihan leikkiasteelle vielä päästy mutta ehkä jo ensi kerralla. Trixin äippä Tiiti  otti heti äidillisen roolin Juran suhteen, heillä synkkasi hyvin. Harmi ettei kamera ollut mukana illasta olisi saanut monta hyvää kuvaa. Samalla vierailulla kävimme tutustumassa pihan aksakenttään, joka on jo Trixille tuttu paikka mutta nyt myös Jura pääsi lähikontaktiin esteiden kanssa, putki veti puoleensa.

Tänään Jura oli jo toista päivää mukana emännän työpaikalla. Päivän päätteeksi poika tuoksui voimakkaasti hajuvedelle kun oli kulkenut sylistä toiseen ihmisten ihailtavana ja paijattavana. Todella upeasti Jura jaksoi kaiken ihailun ja "lässytyksen", heittäytyi huoneen matolle selälleen rapsuteltavaksi ja näytti kieltään:). Todellinen hurmuri koko poika!

Trixin kisakuulumisina voi sanoa, että poika teki todella upeat kolme rataa lauantaina. Vauhtiakin alkaa löytymään kelien viiletessä. Mutta pääasia on,että poika nauttii siitä mitä tekee ja voi sitä ilon määrää kun maaliviiva on ylitetty!





sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Taas viikko vierähtänyt

Taas on viikko vierähtänyt ja on poikien tapahtumien päivittämisen aika. Kovasti on touhuttu kaikenlaista, ulkoiltu paljon, treenailtu istumista, luoksetuloa ym.Tänään Jura teki täydellisen seuraamisen:) eli ei sitä tarvitse edes kouluttaa se osaa jo kaiken, selkeä luonnonlahjakkuus!

Jura on löytänyt kaksi samanikäistä koirakaveria, leikit sujuvat mainiosti ja pojilla on hauskaa keskenään. Enimmäkseen painikaverina kuitenkin toimii "isoveli" Trixi, paini menee välillä aika hurjaksi joten aina välillä kulutetaan jäähypenkkiä.

Trixi oli eilen Mikan kanssa kisaamassa pari rataa aksan merkeissä, puhtaat nollaradat tuli mutta hieman yliaikaiset, pitkästä aikaa tuli A:lla patsastelua, kesto n.10 sekkaa ja muutenkin oli vauhti poissa. Aurinkoiset, kuumat kelit eivät sovi Trixille joten viileitä ilmoja odotellessa:). Iloisia toki ollaan puhtaista radoista!

Tänään oltiin metsälenkillä Nuuksiossa, pojat sai vimmata välillä vapaana ja välillä kuljettiin nätisti hihnassa. Nyt uni maistuu molemmille.....



Kummalla on suurempi suu


Jura sai hajun...

Jee, täällä on vielä mustikoita!

Vahdi sä oikea niin mä vahdin vasemman puolen

Pieni poseeraus välillä

Mä hyppään!!!

Pääseekö pikkuveli oksan yli?

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Tästä alkaa meidän tapahtuminen seuranta..


Olevinaan ollut niin kiirettä, että ei ole ehtinyt tehdä näitä sivuja. Mutta nyt ollaan saatu alkuun....
Jura saapui Trixin kaveriksi pari viikkoa sitten ja meno on ollut kovaa. Alkuvaiheen jäykistelystä ollaan päästy ja nyt pojilla menee erittäin hyvin. Trixi nauttii kun sai kaverin. Ensimmäisen viikon Jura tutustui uuden kotinsa ympäristöön. Oli heti kuin kotonaan. Nyt ollaan laajennettu reviiriä mm. käyty hevosia katsomassa, ajeltu bussilla, käyty shoppailemassa Espoon Sellossa. Yksi päivä mennyt jo töissäkin......"se oli rankka päivä" Kamalasti rapsutuksia ja kehuja kymmeniltä ihmisiltä. Ai niin, agility- treenit on jo aloitettu....seuratessa Trixin ja kavereiden treenejä. Kovasti näytti Juraa kiinnostavan :-)) 

Tässä muutamia kuvia parin viikon ajalta.....
yhdessä nukutaan


kokkaamisen seuraaminen on yhteinen lempiharrastus


villinä ja vapaana


taas mennään....."elämä on laiffii"

Ensimmäisten päivien retki lammen rannalle


Jura ja possu



Jura piilossa nukkumassa

Jura käyttää nenää paljon