maanantai 15. kesäkuuta 2015

Alkukesän touhuja


Kesä on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Toukokuun lopussa oltiin Dreamoor-leirillä Virroilla vepeilemässä. Jura pääsi ensimmäistä kertaa elämässään moiseen touhuun ja tuntui tykkäävän kovasti. Kesäharrastuksista ykkönen lienee uiminen joten vesi oli tuttu ja mieluinen elementti. Tässä voisi jatkossakin olla mukava yhteinen harrastus!


Tässä katsellaan muiden suoritusta (kuva: Sanna Jääskeläinen)

Nyt ollaan jo lähtöviivalla (kuva:Tero Sarkola)

Vihdoinkin hommiin! (kuva:Sanna Jääskeläinen)

Tehtävä suoritettu, maaliin!!! (kuva:Sanna Hyytiäinen)

Trixin kanssa oltiin viikonloppuna Oulussa agilityn SM-kisoissa, Jura tietenkin oli mukana matkassa. Reissu oli mukava vaikka tuloksilla ei juhlittukaan. Ylipäätänsä oli hienoa, että meidän todella taitava ja ihana Trixi sai tarvittavat nollat kasaan ja päästiin haistelemaan kisatunnelmaa. Tämä oli tavallaan meidän "tavoite" ja unelma, että jos joku vuosi onnistuisi. Tästä eteenpäin Trixin treenailu ja kisailu jää vähemmälle ja keskitytään enemmän muihin puuhiin. Toki aksa pysyy mukana kuvioissa sen minkä kiinnostusta riittää ja jos kulkee niin eihän sitä tiedä josko taas ensi vuonna Nastolassa:)

Alla kuvia SM-kisojen karsintaradalta 14.6., kuvaajana Marjut Färman)

Aurinko häikäisee:)


Ei tippunut rima..

Hymyssä suin eteenpäin!

Ihana, iloinen Trixi!